Siirry sisältöön

Ohjeita poikkeusajan tanssitunneille

Espoon Tanssiopiston taiteen perusopetuksen tanssitunnit aloitetaan elokuussa lähiopetuksena, mutta huomioittehan, että opetus voidaan tarvittaessa joutua järjestämään lähiopetusta korvaavilla vaihtoehtoisilla tavoilla koronatilanteen muutoksen takia. Espoon Tanssiopisto seuraa viranomaisten ja Opetushallituksen ohjeita sekä tiedottaa perheitä mahdollisista muutoksista.

Espoon Tanssiopiston tunneille voi osallistua ainoastaan täysin terveenä ja oireettomana.

Kädet pestään aina heti tanssitunneille saavuttaessa sekä tanssitunnin jälkeen ja normaaliin tapaan ruokaillessa ja wc-käyntien yhteydessä.

Yski ja aivasta hihaan/paperinenäliinaan, minkä jälkeen muista pestä kädet.

Ylimääräistä oleskelua Espoon Tanssiopiston tiloissa ja sivutoimipisteissä tulee edelleen välttää lähikontaktien minimoimiseksi. Tunneille saavutaan aikaisintaan 10 minuuttia ennen tanssituntia ja pukeutumistiloissa viivytään mahdollisimman lyhyt aika. Tiloista poistutaan heti tanssitunnin jälkeen. Aina kun mahdollista, tanssituntien vaatteet puetaan valmiiksi päälle kotona esim. ulkovaatetuksen alle, jotka riisutaan pukuhuoneessa ennen tanssituntien alkua. Myös hiukset sidotaan valmiiksi jo kotona.

Ruuhkien välttämiseksi huoltajat ja saattajat eivät voi jäädä odottamaan tanssituntien ajaksi toimitiloihin. Lapset saatetaan tunneille ja haetaan heti tunnin jälkeen ruuhkia välttäen. Piispanportissa ja monissa sivutoimipisteissä ei ole käytössä tanssituntien ajaksi saattajia varten riittävän tilavia odotustiloja.

Syyslukukauden ensimmäisten tanssituntien jälkeen syyskuusta alkaen, suosittelemme, että vanhemmat saattavat tanssitunneille sisätiloihin ainoastaan alle kouluikäisiä lapsia.

On tärkeää, että perheet seuraavat aktiivisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ajankohtaisia ohjeita koronaviruksen torjumisesta: www.thl.fi/korona(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Ulkomaanmatkailun osalta on ehdottoman tärkeää seurata viranomaisten ohjeita, sillä tilanne päivittyy koko ajan. Sinun tulee noudattaa huolellisesti viranomaisten turvallisuusohjeita aiheesta.

Mikäli oppilaan välittömässä lähipiirissä epäillään koronatartuntaa, huomioithan muut oppilaat ja jäät omaehtoiseen karanteeniin tilanteen selvittämisen ajaksi.

Henkilökunnan kanssa on käyty läpi poikkeustilanteen käytäntöjä. Opettajat ohjeistavat oppilaita sekä huolehtivat, että tunnit sujuvat uusia käytänteitä noudattaen turvallisesti.

Taiteen perusopetus järjestetään ja toteutetaan eri taiteenaloilla taiteen perusopetusta koskevaan lainsäädäntöön, taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin ja koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman perustuen.

Opetushallitus on linjannut, että taiteen perusopetuksen järjestäjä päättää tarkoituksenmukaisista koulutuksen järjestämistä koskevista ratkaisuista tilanteestaan, olosuhteistaan ja resursseistaan riippuen. Taiteen perusopetusta voidaan antaa myös lähiopetusta korvaavilla vaihtoehtoisilla tavoilla kuten etäopetuksena tarpeiden ja tilanteiden mukaisesti.

Opetustapaan ja tanssituntien käytäntöihin vaikuttaa merkittävästi epidemiatilanne ja siinä tapahtuvat muutokset. Samoin THL:n ja Espoon kaupungin tekemät linjaukset vaikuttavat opetustavan järjestämiseen. Espoon Tanssiopisto seuraa viranomaisten ohjeita ja tiedottaa oppilaille ja heidän perheilleen muutoksista opetuksessa, mikäli tilanne niin vaatii.

Lisätietoja:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): www.thl.fi/korona(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Espoon kaupunki:https://www.espoo.fi/fi/espoon-kaupunki/koronavirus(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)